Kotiautomaatio tuli kerrostaloon Reginanrannassa

Featured Image

Skanska halusi tarjota Herttoniemen rantaan Helsinkiin rakennetun Reginanrannan kerrostalon asukkaille yksilöllistä ja helppokäyttöistä älykotiasumista. Tulevaisuuden asumista tutkineeseen pilottikohteeseen toteutettiin kotiautomaatio.

ABB_Regina2”Meren äärellä sijaitseva Helsingin Reginanranta on korkean laatutason kohde, ja sen profiiliin sopii hyvin edistyksellinen teknologia, jonka avulla voimme tarjota uuden sukupolven asuntoja”, Skanskan kehityspäällikkö Tuomas Koivula kertoo.

”Halusimme järjestelmän, joka tuo omakotitalojen teknologian kerrostaloon. Se sopii erilaisille käyttäjäryhmille, jotka voivat muokata toimintoja omien tarpeiden mukaan hyvinkin pitkälle ja monipuoliseksi.”

 

Koti sykkimään oman elämän tahtiin

Reginanrannan kerrostalon 51 kotiin kokonaisuus toi muun muassa mobiilisti toimivan ovipuhelinjärjestelmän, ohjatut pistorasiat, vesivuoto- ja palovaroitinhälytykset, ilmalämpöpumpun etähallinnan ja valaistuksen ohjauksen.

”Idea on, että automatiikan avulla asunnon saa sykkimään oman elämän tahtiin. Esimerkiksi valoja voi ohjata erilaisten tilanteiden avulla vaikkapa aamutoimia tai illan television katselua varten automaattisesti. Tällainen asuminen on yllättävän vaivatonta ja asukas kokee sen kokonaisvaltaisena asumiskokemuksena”, Tuomas Koivula miettii.

”Mobiilikäytettävyys tuo asumiseen uudenlaista mukavuutta. Esimerkiksi ovipuhelin, jossa on perinteinen huoneistonäyttö seinässä, mutta jota voi käyttää myös omalla kännykällä, on mukava. Sen avulla voit keskustella alaovella olevan henkilön kanssa myös puhelimen välityksellä ja jopa avata sen avulla ulko-oven henkilölle. Näin ei enää tarvitse juosta huoneistonäytön luo kuten aikaisemmin”, ABB:n Harri Liukku kertoo.

”Jo sellaiset pikkuasiat, että voi kännykästään tarkastaa, onko aamulla kahvikeittimen tai silitysraudan pistorasia jäänyt päälle, on arjen mukavuutta ja turvallisuutta tuova asia”, Tuomas Koivula sanoo.

Harri Liukun mukaan kABB_Regina_3otiautomaatio auttaa myös silloin, kun esimerkiksi asukkaan liikkuminen on rajoitettua. Järjestelmään on helppo lisätä toimintoja, kun asumisen tarpeet muuttuvat. ”Helppokäyttöinen kotiautomaatio tulee varmasti avuksi, kun väestö ikääntyy ja kotona asumista halutaan jatkaa yhä pidempään”, hän sanoo.

 

Tulevaisuudessa lisää käyttömahdollisuuksia

Reginanrannan projektipäällikkö Juha Laaksonen Skanskalta on ollut tyytyväinen kohteen kotiautomaatioratkaisuun. Kohde oli kiinnostava ja siitä kertoi jo se, että asunnot varattiin ja myytiin nopeasti.

”Reginanrannassa kohteen laatutaso kohtasi älykotiajattelun erinomaisesti. Valitun järjestelmän vahvuus on myös se, että perusratkaisuihin on helppo tehdä muutoksia ja lisätä uusia käyttöratkaisuja.”

Tuomas Koivula uskoo, että lähitulevaisuudessa kodin eri toimintojen ääniohjaus tulee olemaan arkipäivää. Järjestelmään voidaan liittää myös kodinkoneita, jotka kommunikoivat sen kanssa.

"Järjestelmään on jo luotu kehitysalusta, johon eri laitevalmistajat voivat kehittää rajapintoja ja näin lisätä siihen uusia toimintoja”, Harri Liukku sanoo.

 

Pitkäikäinen ratkaisu

Tuomas Koivula ja Juha Laaksonen muistuttavat, että kerrostaloasunnot ja niiden järjestelmät halutaan suunnitella ja rakentaa sekä pitkäikäisiksi että kestäviksi. Skanskalla oltiin myös tyytyväisiä, että järjestelmää pystyttiin muokkaamaan heidän toiveidensa mukaan.

”Halusimme mukaan esimerkiksi ilmalämpöpumppujen ohjauksen. Kun sellaista ei valmiina ollut, se kehitettiin meitä varten. Tämä oli meille merkittävä asia.”

Juha Laaksosen mukaan järjestelmän suunnittelu ja asennus vaativat koulutusta, jota oli hyvin saatavilla.

”Jatkokehitettävääkin vielä jäi, esimerkiksi sähköautojen latausasemat, jotka olisi hyvä saada saman järjestelmän osaksi.”

Koko kolmikko odottaa mielenkiinnolla asukkaiden palautetta järjestelmästä.

”Yli 50 asunnon kokonaisuudessa on erilaisia koteja ja kodin omistajia. On mielenkiintoista nähdä kuinka paljon ja minkä tasoista lisäopastusta asukkaat tarvitsevat. Joka tapauksessa olemme valmiita opastamaan ja neuvomaan, jotta älykodit saadaan fiksuun käyttöön”, Harri Liukku sanoo.


Lähde: teksti (editoitu) ja kuvat ABB.